Minusta

Kuva Kimmo Tähtinen

 

Olen v. 1964 syntynyt pianisti-kapellimestari. Ammattilaisurani alkoi joskus 80-luvun alkupuolella, vaikka teinkin keikkoja jo 70-luvun puolella. Synnyin Jalasjärvellä Etelä-Pohjanmaalla ja siellä aloitin musiikkiopinnot, ensin isäni opastuksella n. 5-vuotiaana, sitten paikallisessa musiikkiopistossa ja sieltä Seinäjoelle isompaan musiikkiopistoon. Tuossa vaiheessa opinnot olivat puhtaasti klassista pianoa. Pelimannikuviot tulivat mukaan 70-luvun puolivälissä kun soittelin kaksirivistä harmonikkaa mestaripelimanni Teppo Välimäen johtamassa Pikkupelimanneissa. Sillä kierrettiin kansanmusiikki- ja muita festivaaleja ja käytiin jopa Tsekkoslovakiassa. Vähitellen polkat alkoi kyllästyttämään ja aloin kiinnostumaan jazz-musiikista. Edelleen klassisten piano-opintojen ohella aloin tutkimaan jazzia ja progressiivista rockia. Jalasjärvellä ja Etelä-Pohjanmaalla yleensäkin oli noihin aikoihin erittäin vireä musiikkielämä ja keikkoja ja soittokavereita riitti ihan lähiympäristössä. Jalasjärvellä tärkeä hahmo musiikillisessa kehityksessäni ja ihmisenä muutenkin oli Joose Tammelin.

Lukion jälkeen pääsin opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan, musiikkikasvatuksen koulutusohjelmaan. Sieltä siirryin vastaperustetulle jazz-musiikin koulutusohjelmaan. Heti armeijasta tultuani vuonna 1985 alkoi tulla Helsingissä roppakaupalla kaikenlaisia keikkoja, monissa eri musiikkityyleissä. Tärkeä askel urallani oli tutustuminen näyttelijä Stig Fransmaniin, jonka kautta pääsin mukaan pääkaupungin teatteripiireihin, huomattavimpana tapahtumana se kun Jukka Linkola otti minut kapellimestariksi säveltämäänsä musiikkinäytelmään Kallion Kimallus v 1989. Tuosta alkoi 25 vuoden ajanjakso Helsingin Kaupunginteatterissa pianisti-kapellimestarina. Pari taukoa mahtui tuohon ajanjaksoon, mutta musiikkiproduktioita kertyi tuona aikana johdettavaksi yli 20.

Koko ammattilaisurani ajan työni musiikilliset painopisteet ovat heilahdelleet akselilla jazz – laulajien säestystyö – teatterikapellimestari. Jazz-musiikkia on koko ajan tullut tehtyä Suomessa ja muuallakin lukemattoman määrän muusikoiden kanssa. 2013 julkaisin soolopianolevyn ”Moods by the Sea”. Jazz-puolella eniten ja pisimpään olen tehnyt yhteistyötä basisti Wade Mikkolan kanssa. Kaikenlaista säestystyötä olen tehnyt suuren määrän laulajien kanssa eri musiikkityyleissä. Olen isännöinyt lauluklubeja vuodesta 2009 Helsingissä ja Jyväskylässä, jotka jatkuvat edelleen. Olen luonnehtinut itseäni ”musiikilliseksi jokapaikanhöyläksi”.

Vuonna 2014 siirryin Jyväskylän kaupunginteatteriin kapellimestarin tehtäviin, joka pesti jatkuu edelleen, vaikkakin nyt vuonna 2019 vietän opintovapaata Helsingissä.

Advertisement